Kausi pakettiin - ehjällä esityksellä

07.04.2014

PSS III Fonzie päätti kautensa4 IV-divarissa sunnuntaina Campossa. Ensi kaudella joukkue palaa V-divisioonaan,

Päivän ensimmäinen ottelu pelattiin liikkuvaksi tiedettyä KT-98:a vastaan. Lielö KT:lla ollut jo kesäfiilikset päällä, koska alkua lukuunottamatta aivan paras terävyys oli kateissa. Tästä huolimatta joukkue pystui kuitenkin rakentamaan muutamia namupaikkoja, joista selvittiin maalissa urakoineen Tero Koiviston huippuotteilla muun joukkueen tukiessa erinomaisesti.

KT pääsi aloittamaan maalinteon toisen erän alussa, mutta tämän ei annettu PSS:n leirissä häiritä pelisuunnitelman toteuttamista. Omaa tekemistä jatkettiin sinnikkäästi, mikä palkittiin tasoitusmaalilla. Tähän ei kuitenkaan tyydytty, vaan johtoa kasvatettiin askel kerrallaan 4-1 -lukemiin. KT pääsi vielä viimeisellä minuutilla kaventamaan kertaalleen, mutta loppusummerin soidessa PSS III Fonzien kauden toinen voitto erinomaisen peliesityksen jälkeen oli tosiasia.

KT-98 - PSS III Fonzie -ottelun tarkemmat tilastot täältä.

Toinen ottelu pelattiin Twentybandyä vastaan. Edellisessä kohtaamisessa Fonzien tilille oli napsahtanut kauden ensimmäinen voitto.

Twentybandyn tiedettiin nautiskelevan suuresti poikittaissyötöistä ja suorista laukauksista niiden jälkeen, joten näiden estämistä painotettiin otteluun valmistauduttaessa. Maalilla pelivuorossa ollut Kari Kanninen ehti muutaman poikkarilaukauksen torjuakin, mutta ottelun avausmaalin teki Twenty tutunoloisesti nopealla ja kovalla laukauksella, suoraan syötöstä. Tämän jälkeen ottelua jatkettiin tasaisissa merkeissä ja tiukasti teistellen, kunnes vastustaja rankaisi kahdella nopealla maalilla ja siirtyi ratkaisevantuntuisesti 3-0 johtoon.

Fonzie ei kuitenkaan luovuttanut. Repimistä, raastamista ja vääntämistä jatkettiin ja maalitilanteita luotiin. Oskar Kortelaisen onnistui viimein rikkoa PSS:n kuparinen komean soolon päätteeksi. Valitettavasti tämän jälkeen pallo ei enää tietään verkon perukoille löytänyt paikoista huolimatta. Twenty pääsi viimeisellä minuutilla kaunistelemaan loppulukemat 4-1:een Fonzien hakiessa lisämaaleja "kaikki-tai-ei-mitään" -taktiikalla.

PSS III Fonzie - Twentybandy -ottelun tarkemmat tilastot täältä.

Näkymä penkin takaa

Käsivammansa vuoksi puolustuksesta penkin taakse siirtynyt Mikael Karmanheimo analysoi päivän kulkua seuraavasti:

"Tänään taas näki mikä ero on olla pelaajavalmentajana ja penkkivalmentajana. Penkin takana pystyy kommunikoimaan täysin eri tasolla pelaajien kanssa ja viestintä toimii vähintäänkin 500% paremmin! Se helpottaa tietenkin valmennusta, mutta ennen kaikkea pelaajia; pelaajien ei tarvitse arvuutella valmennuksen päätöksiä tai miettiä syvemmin tehdäänkö asioita oikein vai ei. Valmentaja pystyy jatkuvasti johtamaan sekä joukkuetta että yksilöitä. Pelaajien energia vapautuu keskittymään peliin ja omaan tekemiseen."

"Etenkin ensimmäisessä pelissä pelaajien keskittyminen pysyi oikeissa asioissa koko pelin ajan. Jokainen ukko keskittyi pääsääntöisesti pelaamiseen. Mussutus tuomareille, puuttuminen toisen ketjun tekemiseen tai sen ihmetteleminen, miksi joku syöttää tai ei syötä oli kovin vähäistä. Pelattiin joukkueena, kaikki yhdessä saman tavoitteen eteen. Tätä enempää ei tarvittukaan KT-98 voittoon. Ei tarvittu ihmesuorituksia tai superonnistumisia, vaan riitti, että jokainen pelaaja pystyi pelaamaan omalla hyvällä tasolla. Heikkoa lenkkiä ei PSS:llä ollut."

"Toisessa pelissä jatkettiin siitä mihin jäätiin. Käytännössä vastustaja oli nyt asteen verran kovempi, jolloin voittoon olisi tarvittu superonnistumisia. Pelasimme hyvän ja tasaisen ottelun, Twentybandyn viimeistely oli vain vahvempaa."

"Oli joka tapauksessa hienoa saada viimeisessä turnauksessa voitto ja kaksi melko ehjää peliä. Voimme olla tyytyväisiä viimeiseen turnaukseen ja näin on mukavampi lähteä kesäkauteen!"

24.08.2023Uusi harrastevastaava aloitti työt seurassa
23.01.2023Pss hiihtolomaleiri 2023
21.09.2022Tyttösäbä-päivä Auroralla 20.10!
30.08.2022PSS hakee ohjaajia kerhotoimintaan sekä valmentajia joukkueisiin!
30.06.2022ILMOITTAUDU MUKAAN TUPLA+ KATUSÄHLY KIERUEELLE 30.7 PORVOOSEEN
02.06.2022Ilkka Heikkinen aloittaa työt Valmennuspäällikkönä
05.05.2022Kausijulkaisu 2021-2022
07.04.2022Naiset finaaleihin! Lipunmyynti tiketti.fi:ssä
07.04.2022Uusia yhteistyökumppaneita kausille 2022-2026
28.03.2022Ilkka Heikkisestä PSS:n uusi valmennuspäällikkö!

Siirry arkistoon »